Levyarvio: Juliet Jonesin Sydän - Jänis (1988)

 Juliet Jonesin Sydän on vuonna 1980 perustettu alun perin ruukkilais-oululainen rock-yhtye, joka on julkaissut 11 albumia vuosina 1985–1996 ja vuonna 2020. Nimi tulee samannimisestä sarjakuvasta. Yhtye sai mainetta intensiivisenä ja spontaanina lavaesiintyjänä. Uusi aalto -henkiset sanoitukset hyödyntävät huumoria ja ironiaa. Yhtyeen kappaleista tunnetuimpia ovat ”Helppo elämä” (1985) ja ”Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin” (1988).

-Wikipedia

Oho! Näköispatsas huutaa vuodesta 1988 täysin ajankohtaisen asian. Nyt pääsin yllättymään. Jo eka kappale "Käymme yhdessä ain" kertoo meille sen, että JJS:llä on silmät auki yhteiskunnan tilanteisiin. Ja sama kappele kertoo, että nyt muuten ollaan muusikkojen maailmassa. Löytyy todella hieno kappale rakenne heti ja oivaltavia musiikillisia ratkaisuja täynnä. 

Olen ollut varmaan 7 vuotias kun tämä levy on aikanaan tullut maailmaan. Monesti olen kokenut olleeni liian nuori kokemaan sen suomirokin sukupolven mistä Aknestik laulaa laulussa "Suomirokkia". Olen vasta toisessa kappaleessa tätä levyä ja Kummajainen iskee tajuntaan tosi kovaa. Hetkonen, onko tässä vedetty pitkää tikkua, tai jotain vastaavaa, että kuka laulaa minkäkin kappaleen. Olen jotenkin äimänä tälle musikaalisuudelle minkä levyltä kumpuaa. 

No nyt tuli kappale minkä olen aikaisemminkin mielestäni kuullut, eli "Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin". Toki näissä kappaelissa on tärkeässä osassa tarinan kerronta. Eli abstrakteilla maalaillulla ei tässä oikein juhlita, eikä se varmaan ole tarpeenkaan. 

En ole ihan varma, että mitä mieltä olen tällaisista "Tonavan" kaltaisista välisoitoista.  Aamuyöllä biisi jotenkin osuu taas tähän aikaan tosi hyvin. Varsinkin näin keskellä talvea. Tälläinen todella riisuttu tarina kyllä osuu tosi hyvin itselle. Kissat taas palaa fiilikseltään vielä sinne levyn alkuun, mutta sitten tapahtuu jotain, ja kirkossa on ilmeisesti kuvaus siitä kun mennään kirkkoon. Ja koko levyn tunnelma muuttuu. Sitä seuraa "Opi Raamattua" punkralli joka saa sanan "Raamattua" kuulostamaan kirosanalta. Kuulostaa siltä, että tässä Kirkossa, Opi Raamattua ja Klimenko on ikään kuin oma kokonaisuus levyn sisällä ja osoitettu uskonnollille ryhmittymille. Taitaa olla sekä Luterilainen, että Orttodoksinen suuntaus tässä liipaisimella. Tulee ihan mieleen, että olisiko Juliet Jonesin Sydän käynyt Joensuun kirkkokadulla ja sitten syntynyt tämä kolmen biisin kollaasi. Kirkkokadun molemmissä päissä on kirkko, toisessa päässä Ortodoksien ja toisessa Luterilaisten kirkko. 

Nyt haluaisin kovasti innostua Sha la la laasta, mutta tämä menee jotenkin ohi. Varsinkin kun tuo laulaja menee tuohon overdrive ja raspiseen osastoon, niin se tässä ei itselle toimi. Menin hukkaan, ja nyt jo mietin, että oliko tämä tässä, katselen stop nappulaa kaipaillen. Mutta toivotaan parempaa seuraavaa. Päästäisiikö tästä raspilaulannasta veks. Nouse jo alkaakin lupaavalla riffitellyllä, ja nyt laulaja pysyy tuossa miellyttävässä rekisterissä. Omaan korvaan tuo toimii paremmin näissä biiseissä kuin se kun mennään ihan sinne korkeaan rekisteriin.

Jotenkin itselle tässä tulee fiilis, että tähän 17 kappaleeseen oli livahtanut kokonaisuutta rikkovia kappaleita. Pitäisi tästä levystä enemmän jos olisi jätetty pois alle minuutin mittaiset kappaleet, ja sitten vielä Kirkossa, Opi Raamattua, Klimenko 1 ja 2 ja Pelastusarmeija. Tonavankin olisin jättänyt pois.Tällöin Menin hukkaan kappale olisikin ollut pirstävä muutos, nyt se oli jotenkin ahdistavaa toistoa. Tämä levy olisi voinut olla 5/5 itselle, mutta nyt jää sinne 3/5 hutikoille. 

Arvosteluasteikko:
5/5 = Ns. täydellinen levy.

4/5 = Todella kova, tätä kuuntelee mielellään.
3/5 = Hyvä levy tätä kehtaa suositella muillekin
2/5 = Ei uponnut, voi olla, etten vain ymmärtänyt

1/5 = Ymmärsin, en pitänyt, eikä istu omaan arvomaailmaan.

0/5 = Ihan hirveetä kuraa miksi tälle ei kukaan ole sanonut, että musiikille hänellä ei ole mitään annettavaa. Ydinjätetteen puoliintumista kuuntelee mielummin kuin tätä.

 

Arvoistellut: Niklas Merikallio

Olen 1980 syntynyt harrastelija muusikko. Musiikillisia omia käden jälkiä jotka löytyvät suoratoistopalveluista: Prologue, Niin Sanottu Elämäni ja nykyinen bändi Varattu Linja. Musiikki on minulle parhaimmillaan löytöretki uusiin maailmoihin. Samalla tavalla valitsen livekeikat, en niinkään innostu isoista stadion keikoista nykypäivänä. Enemmän kiehtoo nähdä pienessä intiimissä pubissa bändi ensikeikoilla, tai sitten vakiintuneessa keikkapaikassa kuten Tavastialla jo hieman rutinoituneempi bändi. Festareille nykyään valitsen lippuni joko "blind bird" lippuna tai sitten kun on julkaistu jo esiintyjiä, niin festari jonka esiintyjistä olen maksimissaan puolesta kuullut.