Varattu linja
Tässä pääsi käymään niin, että tulin oppineeksi itsestäni jotain. Alunperin kun palasin musiikin pariin soittamaan, sitä tulin ajatelleeksi, että riittää kun pääsee silloin tällöin jammailemaan. Mutta eihän se niin ollutkaan. Minua ei ole tehty siihen, että soittelen joskus silloin ja toiste tällöin. Halu on valtaisa kehittyä ja oppia uutta tässäkin asiassa, ja keikkoille tekisi mieli. Olenlopulta sitä koulukuntaa, että haluan viedä musiikkia ihmisille esitettväksi. Niin sitä piti etsiä sellainen orkesteri missä olisi sama meininki. Noh eihän sellaista löytynyt, mutta löytyi alkuun rumpali (Jame) jolla oli samoja ajatuksia. Sitä on soittotaito hommattu silloin nuorempana, mutta sitten tuli puolisoa, lapsia ja mitä näitä nyt on kuvioihin jolloin soittohommat jäi taka-alalle. Nyt taas kun sitä aikaa alkaa olemaan ja lapset sen verran isoja, että ei tarvi olla joka hetki vahtimassa... Niin sitä jää aikuisellekin vapaa-aikaa. Viitaten edelliseen postaukseen , niin nyt tosiaan tarkoitu...