Tapahtumatyöläinen(kö)

Oho!


Päädyin roudariksi keikalle. Miten tässä nyt näin pääsi käymään? Noh, ensiksi törmäsin podcastiin jota muuan Juures meni suosittelemaan keskusteluryhmässä. Ja mikä tämä podcasti sitten oli? "keikkaa pukkaa" Mitä tekee Jasse ja Oksu (tiedä tarkemmin heidän nimiään, eikä varmaan tarvitsekaan.

Olin kuunnellut silloin kaksitoista toistaan legendaarisempia podcast jaksoja. (sanovat jokaista jaksoa poikkeuksellisesti legendaarikseksi) Ja tämä podcast kertoo tosiaan keikkojen tapahtumatyöläisistä. Juuri niistä jota usein ei näe, mutta työnjäljestä nauttii jokainen keikalla taikka festivaalilla kävijä. Eli ihan siitä lavanrakennuksesta, vessoista, valoista, äänestä jne. lähtien. Tuota kuunnellessani olen käsittänyt tapahtumatyöläisen olevan ikäänkuin tukipilari, taikka perustus sille artistille. Silloin tapahtuman työläiset ovat onnistuneet kun artisti taikka bändi pääsee lavalle niin ettei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin oman taiteellisuuden esiin tuomiseen.

Ja tämä alkoi kiehtomaan minua. Olen ollut katsomassa keikkoja, muutamalla keikalla itsekin soittanut ja nyt sitten alkoi kiinnostamaan, että millainen työpanos siellä onkaan... Ja hetkonen! Voisinkohan myös minä? Tälläinen reilu nelikymppinen toimistotyöläinen? Itse itseäni yllyttäen kuunnelleen Jassea ja Oksua liki päivittäin, aivopesu oli valmis. Ja rohkaistuin laittamaan Facebookissa viestiä podcastin äänille. Hurjaa!

Ja vastasivatkin vielä! Kiittivät palautteesta, ja vinkkasivat olemaan yhteydessä Best Crew Ever nimiseen tapahtuma-alan yritykseen! Olin jokseenkin varma, että eiköhän ne sieltä sano, että "kuule, sä oot 40 vuotias, tää on nuorten ihmisten juttu, mee keikoille nauttimaan yleisöön vaan". Mutta mitä vielä, laitoin ensiksi viestiä BCE:n facebook sivun kautta, ja sieltä koodinimi "Hannu" vastaili, että kuule laita vaan viestiä tuonne meidän sähköpostiin niin saavat kaikki bookkaajat tiedon susta, yhteystiedot olisi hyvä olla mukana.

No sinne sitten vielä viestiä. Ja tottakai, näin kohtelias kun olen, niin ihan "lakki kourassa" ja "takki visusti napitettuna" ajattelin, että ihan harjoittelu pohjalta voin tulla, että katotaan sopiiko ala mulle, tai minä alalle. Vielä mitä, sieltä koodinimi "Mikko" tokaisi ykskantaan, "Hei, kyllähän me palkkaa maksetaan työntekijöille. Palkkana, taikka voi myös laskuttaa, kummin vain käy". 

Ja siitä sitten tapahtui hallinnollisia asioita, elikkä tunnarit keikkabookkaus järjestelmään, ja samantein lykkäsi sitten Mikko mulle keikankin. 14.8 Bändin kamojen sisäänroudaus, ja ulos roudaus Flow festareilla. Sellaisen tipsin Mikko siinä samalla heitti:

"Yleensä mukaan on hyvä ottaa turvakengät,

 mutta liivit ja kypärät tulevat meiltä."


Ja kun luin sitä, aivan! Noista kengistä puhui myös Hanski Kilkki jaksossa 11! Kengät pitää olla, ettei tule varpaille pipi! Samalla mietin, että mitäs ne on sanonu, roudarit pukeutuu mustaan! Tarviin mustat vaatteet jossa olla! Ja hanskat on varmaan hyvät olla. Sitä ei taideta olla sanottu missään jaksossa. mutta kai niillä ny on roudaushanskat... Hmm.. ja vesipullon otan varmasti mukaan kans.

Eli pääsipä vähän shoppailemaan. Toki tässä vaiheessa kun vasta on keikka kalenterissa, niin lähdetä hirveesti keulimaan. Niin ihan halvimmasta päästä olevat popot hommasin. Sellaiset, että sopivat jalkaan ja suojaavat vammoilta.


Eli eka keikka on kalenteriin kirjailtu, ja siitä kokemuksesta pääsee sitten aikanaan oppimaan, että miltä se oikeastaan tuntuu tuo homma. Mitenkäs se eka keikka sitten meni? No, tässäpä kuin jatkokertomuksena tuohon keikkaan...


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Seminooma, hetkinen siis mikä?

Pari keikkaa takana jo...

Varattu linja