Kellarista kajahtaa
Niin, Ollan yhtyeen kanssa otettu tavaksi äänittää, että kuvata treenit, dokumentoidaksemme mahdollista kehitystä. Se mikä tekee tästä itselle mukavaa puuhaa on se, että saan sitten editoida näitä videoita. Tätä varten hommasin lisensin ohjelmaan Wondershare Filmore . Ja oon muuten ollut siihen todella tyytyväinen. Tämä muistuttaa aika paljon niitä ohjelmia millä musiikkia tehdään, on videoraidat ja ääniraidat, sitten on effektejä ja animaatioita jne. Ihan niin kuin olisi plugareita DAW:ssa. Loput on sitten kiinni siitä omasta taiteellisesta silmästä, että millaista tulee. Jotenkin sitä itse mietti, että pitääkö niiden live videoiden olla sellainen, että tossa on kamera ja sitten näytetään sitä kun kaikki soittaa vaan. Vai voisko siinä olla jotain muuta? Toki nämä ensimmäiset mitä tein olivat juuri sitä. Esimerkiksi. Kesäyö - kappaleessa oli jotain sentään opittu lisää tuosta softasta ja haettu vielä enemmän sellaista "vintage film" fiilistä mukaan. Mutta vieläkin tode...